Eero Enqvistin näytelmä Kukunor ja Unikuu sijoittuu kahden keskenään sotaa käyvän maan raja-alueelle ja sen keskeinen tematiikka käsittelee ihmisen fyysisiä, henkisiä, todellisia ja kuviteltuja rajoja – voiko rajan ylittää, voiko rajasta huolimatta saada yhteyden toiseen ihmiseen? Näytelmän mies ja nainen ovat olleet vartijoina eri puolilla rajaa jo kuudetta vuotta ja he ovat oppineet kommunikoimaan keskenään, vaikka vastakkain on kaksi eri kieltä, kaksi eri kulttuuria, kaksi eri sukupuolta. Ihmismielen yksi selviytymiskeino sodan traumatisoivassa reaalitodellisuudessa on unimaailma, joka tässä näytelmässä toteutuu Lauri Viidan runojen kautta.
Esityksessä käytetään puhuttua ja viitottua suomen kieltä tasavertaisesti – samaa roolia esittää sekä kuuleva että viittomakielinen näyttelijä. Ihmisellä on monia puolia ja tässä näytelmässä nämä puolet tulevat näkyviin kahden näyttelijän välityksellä – kukapa meistä ei olisi keskustellut itsensä kanssa esim. valintatilanteessa. Viittomakielinen varjotulkkaus on tässä siis viety seuraavalle tasolle: viittomakieli on näytelmässä oleellinen, itsenäinen ja taiteellinen ilmaisukeino. Esitys itsessään lisää taiteen saavutettavuutta ja esteettömyyttä, eikä erillistä tulkkausta tarvita puoleen eikä toiseen.
Kukunor ja Unikuu kuvaa sitä, miten kulttuurit etsivät ja haastavat toisiaan. Se tutkii myös vallan käyttöä sekä kulttuurisia eroja ja yhtäläisyyksiä sekä yleisellä tasolla että yksilöllisestä näkökulmasta.